maanantai 15. joulukuuta 2014

Kohta Joulu saapuu

Viikko vierähti niin nopeasti etten ehtinyt tännekään poikkeamaan. Töissä on ollut kiirettä ja kotona on ollut paljon jouluvalmisteluja. Lauantaina piipahdettiin Tuomaan markkinoilla Olavinlinnassa ja teimme joululahjaostoksia. Sain tilauksia myös helmiavainnauhoista, joten niitä askartelin myös. Tämäkin viikko menee töissä ja lauantaina juhlitaan kummilapsen ylioppilaaksi pääsyä. Onneksi omat jouluvalmistelut on valmiina ja saa itse nauttia odottavasta joulutunnelmasta vaikka jouluisten lehtien parissa. Hyvää joulunalusviikkoa kaikille!








maanantai 8. joulukuuta 2014

Joululahja hankintoja

Tänään kävin pikaisesti täydentämässä joululahjoihin pieniä lisäyksiä. Meillä täällä kaupungissani on ihana liike AmandaB ja sen tehtaanmyymälä. Mukavan jouluisia juttuja siellä olikin ja ihana tunnelma. Jotain pikkujuttuja sieltä tarttuikin mukaani. Käväisin myös ihastelemassa Mailegeja ja Greengatea toisessa liikkeessä, joka on ne ihanuudet ottanut valikoimiinsa. Äidille löysin sieltä hurmaavan esiliinan. Esittelen sen teille myöhemmin. Tässä kuitenkin tunnelmia AmandaB:stä.





sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Työpäivä ja joulukortteja

Paluu sairaslomalta töihin jouluhulinoihin. Töissä vierähtikin koko päivä ja illalla kotiin palattua sain vielä viimeisteltyä joulukortit. Joulukorttitarvikkeet hankin tänä vuonna uudesta askarteluliikkeestä Satumainen Askartelu ja Koru.  Minun töissä joulu on kiireistä aikaa, joten yritän tehdä joulua kotiini jo hyvissä ajoin. Jokohan kuusen voisi kohta jo koristella? Hyvää alkavaa viikkoa jokaiselle!






lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Aamulla herätessäni lumi oli peittänyt maan. Voi miten mukava jouluinen fiilis siitä tulikin. Iida tytär halusi leipoa tänään jotain, joten kaivelimme kaapeista mitä löytyi ja valkosuklaamuffinssit Iida omatoimisesti valmisti. Ihanaa, että hän on kiinnostunut kaikesta mistä äitinsäkkin :-)
Päivällä kävimme vanhempieni luona Itsenäisyyspäivän lounaalla ja sen jälkeen tehtiin Iidan kanssa eilen mainitsemiani askarteluja. Vielä ne eivät ole ihan valmiita, mutta laitan jo pientä kuvaa. Kuvan laitan myös voittamastani cashmer-  huivista, jonka kävin eilen postista hakemassa. Osallistuin Putiikki Santellin arvontaan fb:ssä ja kerrankin onni suosi minua. Huivi on aivan ihana! Taidan kääriä sen itselle pukinkonttiin.
Nyt nauttimaan linnan juhlista ja pukuloistosta!




perjantai 5. joulukuuta 2014

Nestesaippuaa

 Mukavaan arvontaan pääset tästäVanilija: Arvonta ja ensimmäinen adventti:     Osallistu arvontaan ja voita itsellesi ihastuttava Cilla's Käsi nestesaippua. Tuoksuna seetripuu-salvia. Tuote on valmistett...

Oi ihana joulukuu

5.joulukuuta
Moikka kaikille sumuisesta Itä-Suomesta!
Blogin perustamista olen haaveillut ja yrittänyt aloittaa monta kertaa. Toivottavasti saan tämän nyt kunnialla käyntiin. Pidän blogia påiväkirjana, johon mahtuu ajatuksia sisustamisesta, liikunnasta ja kaikesta mukavasta puuhailusta. Tänään vietän viimeistä sairaslomapäivää kotosalla ja olenkin nautiskellut päivästäni vanhojen joululehtien parissa. Kaikenlaisia mukavia ideoita on putkahdellut mieleeni. Soitin äidilleni ja pyysin häntä hakemaan minulle Prismasta askartelumassaa. Näin hienon ohjeen toisesta blogista http://nohomewithoutyou DIY clay christmas ornamenteista, joita meinasin huomenna askarrella.